Poronhoito sitoo yhteisön yhteen opettaen vastuullisuutta, ahkeruutta sekä kunnioitusta maata, karjaa ja työtä kohtaan. Ihmisille porot ovat kumppaneita luonnon tasapainon ylläpitämisessä, liikkuen metsissä, kirkasvetisten tunturipurojen - järvien ja -lampien maastossa. Poronhoitoalueen eteläraja Suomessa on Oulun korkeudella, ja monet suomalaiset harrastavat myös poronhoitoa.
Elämä saamelaisella porotilalla on yhtä aikaa kovaa työtä ja kutsumusta. Luonnon kiertokulku muokkaa jokaista työpäivää ja tekemistä. Se ulottuu laiduntavien karjojen tarkkailusta ja merkitsemisestä poroerotukseen, suojaan ja ruokintaan talvella. Poronliha on yksi suomalaisen keittiön arvokkaimpia herkkuja.
Teknologia mukana perinteisessä ammatissa
Työ poronhoitajana on vaativaa, ja siihen liittyy monia tehtäviä, kuten kuljetusta, merkitsemistä ja myös teurastusta. Se myös uudistuu, sillä käytössä on moottorikelkkoja, mönkijöitä ja GPS-paikannuslaitteita sekä drooneja tehostamassa työtä.
Elektroniset tunnistimet ja satelliittiseuranta auttavat valvomaan porokarjaa laajoilla alueilla, mutta ei se kokonaan korvaa sukupolvien ajan kertynyttä tietämystä maasta. Porot löytyvät tietyllä säällä tietystä paikasta – kuten tunturin takaa tuulensuojasta tai hiekkaisesta rinteestä auringossa köllöttelemässä. Kesäisin olet ehkä ihmetellyt, miksi porot tulevat tielle eivätkä juuri piittaa autoista. Ne hakeutuvat tielle tuulenvireen toivossa, kun metsässä hyttyset ovat alituisena kiusana.
Niin kuin lauluissakin sanotaan, Lapissa on outoa taikaa. Se on tunturien hiljaisuudessa, kesän kiihkeässä kasvukaudessa, pohjoisen valossa, tähtikirkkaissa öissä ja porojen luontaisissa vaistoissa.
→ Varaa vierailu